Latokartanon koski ja luontopolku Salossa

 Perniössä, Salon ja Tammisaaren rajan tuntumassa sijaitsee upea Latokartanon koski. Se on kuulemma yksi Etelä-Suomen komein koskialue. Itselleni paikka on kovin tuttu, kun olen lähettyviltä kotoisin. Siellä on useasti tullut vietettyä aikaa. Paikka on hieman muuttunut vuosien saatossa ja nykyään koronan myötä yleistyneen kotimaan matkailun lisääntyessä paikka on tullut yhä useamman tietoisuuteen. Mitään ruuhkaa ei kuitenkaan ole.

Tällä kertaa pysähdyttiin pitkästä aikaa ihailemaan Latokartanon koskea, kun se sijaitsee sopivasti meidän reitin läheisyydessä matkalla anoppilaan. Yllätys olikin, että parkkipaikalla oli monta autoa. Tuolla kun olen tottunut yleensä yksin kulkemaan. Tietysti hyvä, että ihmiset löytävät kotimaan kohteita ja tutustuvat maamme upeisiin kohteisiin. Luontoon kuitenkin mahtuu hyvin. 

Latokartanon koski sijaitsee noin parin kilometrin päässä Salo-Tammisaari päätieltä. Salon keskustasta on vähän yli 30 kilometriä Latokartanonkoskelle Raaseporiin päin mentäessä. Tässä kohtaa tiellä ei ole mitään merkintöjä koskesta. Kun näet Hästön -tiekyltin niin käänny sinne päin. Pienten kasvihuoneiden jälkeen heti vasemmalle on pieni kapea hiekkatie, jonka päästä löytyy parkkipaikka-alue. Tässä risteyksen kohtaa on hieman kulunut Latokartano-tiekylttikin. Navigaattoriin voi laittaa Hästöntie 140. 

Latokartanonkoski sijaitsee Kiskonjoessa. Koskella on putouskorkeutta 500 metrin matkalla noin 17 metriä. Komeimmillaan kosken kuohut ovat tietysti keväisin ja syksyisin. 

Monet käyvät ihailemassa vain koskea sillan luona, mutta alueella on myös luontopolku. Tai oikeastaan parikin reittiä. Keltaisella merkityn reitin polut ovat melko helppokulkuisia, mutta isot jyrkähköt rappuset joutuu kulkemaan. Koski ylitetään kahteen kertaan silloilla. Tällä reitillä on pituutta n. 1,7 kilometriä joten sen kiertää hyvin noin puolessa tunnissa. Huomioithan, että polut kiertävät osittain yksityisillä mailla. 

Alueella on ennen ollut monenlaista toimintaa. 1300- ja 1400-luvulla paikalla on saattanut olla kruununmyllykin. Siellä on toiminut aikojen saatossa ainakin mm. saha, ruukki ja viinapolttimo. Alue on ollut myös suosittu kauppa- ja markkinapaikka. Alueelle rakennettiin vuonna 1805 mylly, jonka rauniot ovat vielä sillan vieressä ihailtavissa. Myllyn toiminta loppui vuonna 1962. Mylly on rakennettu harmaakivestä ja slagtiilistä. 

Latokartanonkoskella voi nähdä monenlaisia eläimiä. Siellä on myös uhanalaisia lajeja. Jos jaksat istua luontoa ihailemassa niin voit nähdä vaikka saukkoja, koskikaroja, lohia, lepakoita tai vaikka vesipäästäisen (ovat rauhoitettuja). Latokartanon vesistössä elää myös erittäin uhanalaisia simpukoita. Myös kasvisto on monimuotoinen. Alueella voit nähdä vaikka pikkutakiaisen,  heinäratamon tai keltamon, joka on kulkeutunut Suomeen munkkien mukana 1550-luvulla. Huomioithan, että esimerkiksi keltamo on myrkyllinen kasvi, joten pienten lasten kanssa tulee olla tarkkana muutoinkin kuin kosken suhteen. 

Itse en ole osannut (tai tajunnut) arvostaa paikan upeutta, sillä se on minulle pienestä pitäen ollut kovin tuttu lähiseudun paikka. Näin vanhemmiten tajuaa miten upeita paikkoja sitä kotiseudulla onkaan. 

 Pysy mukana matkassa! Seuraa blogia facebookissa ja Instagramissa!