Oma lapsuus vs lapseni lapsuus

Mammalandian bloggaajat kirjoittavat joka kuukausi yhteisestä aiheestä. Nyt aiheena on on oman lapsuuden vertaaminen lapsen lapsuuteen.

Eroja löytyy varmasti valtavasti 80-luvun alussa syntyneellä ja 2010-luvulla syntyneellä lapsella. Sen syvällisemmin en alkanut pohtimaan, mutta jotain mitä ensimmäisenä tuli mieleeni kirjoitin tähän.

Meillä on myös lapseni kanssa ihan erilainen ympäristö, jossa varhaislapsuutemme olemme viettäneet. Itse kasvoin pienessä maalaiskylässä (joidenkin mielestä keskellä metsää, mutta mielestäni metsän reunassa). Meillä oli lapsuuteni aikana vähän kaikenlaisia kotieläimiä (enimmäkseen lemmikkinä). Metsä ja luonto olivat hyvin läheisiä ja niissä vietin paljon aikaa leikkien ja tutkien siskojeni kanssa. Äitini oli pääosin kotiäitinä ja isäni oli yrittäjä.

Elämä oli rentoa ja mukavaa (ainakin lapsen näkökulmasta, vanhemmille varmasti oli välillä omat haasteensa). Asuimme isäni lapsuuden kodissa. Ennen kouluikääni vanhempani alkoivat miettiä uutta asuntoa, remontoimista tai uuden rakentamissa. Kävimme kylällä paria taloa katsomassa, mutta vanhempani eivät niistä innostuneet. Päädyimme rakentamaan vanhan talon viereen uuden talon. Tontti on kuitenkin suuri ja ihana paikka se onkin.

Minulla on ihania muistoja lapsuudestani ja koen lapsuuteni olevan oikein onnellinen. Samanlaisen toivoisin lapselleni.

Meillä on aika paljon eroja vaikka lapseni onkin vasta vajaa 3-vuotias. Hän on syntynyt kaupunkiin, hän on kaksikielinen ja hänen äidinkielensä on eri kuin minulla. Meillä ei ole mitään lemmikkejä ja lapsella ei ole sisaruksia (eikä ainakaan vielä ole suunnitelmissa). Itselläni on pari vanhempaa sisarusta ja kaksi pikkusiskoa. Lapseni aloitti dagiksen osa-aikaisesti ollessaan vähän vajaa 2-vuotias. Siellä hän on onneksi viihtynyt oikein hyvin ja ollaan edes vähän saatu ns. napanuoraa irti. Itse en ole hoidossa koskaan ollut.

Meidän perhe asuu kerrostalossa kaupungin lähiössä. Minä en muista koska olen ensimmäisen kerran käynyt edes kerrostalossa, kun asuimme maalla ja kaikki sukulaiset ja tutut asuivat omakotitalossa (ja yhdet rivitalossa). Omakotitalossa meillä oli iso piha ja paljon metsää, jossa saimme vapaasti temmeltää.

En tiedä minkä ikäisenä uskallan lapseni jättää yksin kerrostalon pihalle leikkimään. Itse menin kahden pikkusiskoni kanssa pitkin metsiä muutaman vuoden ikäisenä ja vahdin ja opetin heitä. Voisin vahtia pikkusiskojani, kun vanhemmat olivat kaupassa ja isosisko kävi koulua. Oikein hyvin pärjättiin. Ja toisaalta isosiskoni vahti välillä minua, kun ei koulussa ollut.

Jotenkin tuntuu, että elämä oli ennen paljon iisimpää ja helpompaa. En tiedä ollaanko nykyään jotenkin niukkapipoja vai onko elämä oikeasti niin erilaista.

Joissain asioissa nipottaminen on kuitenkin hyväksi, kuten turvallisuus. Turvallisuusasiat ovat monessa asiassa parantuneet omasta lapsuudestani. Silloin mä seisoin aina meidän autossa etupenkkien keskeisessä osassa takana, jotta näin maisemat hyvin (ei ne vanhemmat siitä kyllä tykännyt). Mitään turvavöitä ei tainnut edes olla takapenkillä. Välillä maattiin auton "hattuhyllyllä". Nykyään lapsillä pitää olla omat istuimet. Mikä on kyllä turvallisuuden kannalta oikein hyvä asia. Myös monissa muissa asioissa turvallisuus on varmasti edistynyt huimasti ja on tullut uusia säädäksiä ja lakeja.

Vaikka monissa asioissa tekniikka ja tietämys on kehittinyt niin silti maailma tuntuu paljon turvattomammalta paikalta. Voisi sanoa myös, että maailma on "pienentynyt". Nykyään matkaillaan paljon ja netin kautta kaikki tieto on käden ulottuvilla (niin hyvässä kuin pahassakin).

Meidän perhe on matkustanut melko paljon. Omassa lapsuudessani ei paljon matkustettu, kun meitä oli monta lasta ja isä oli yrittäjänä kiinni työssä.

Ympäristöasiat ovat varmasti kolmessa kymmenessä vuodessa muuttuneet. Osittain asiat ovat huonommin ja osittain paremmin. Luonnosta on alettu pitämään parempaa huolta ja on tullut erilaisia lakeja ja määräyksiä. Lapsuudessani osa naapureista vanhukset kuskasivat roskansa metsään "kaatopaikalle". Nykyään onneksi osataan kierrättää ja roskahuolto toimii myös maalla. Kierrätyksen ja siisteyden haluan opettaa lapselleni jo pienestä pitäen.

Meidän kerrostalo sijaitsee aivan metsän reunalla. Yritän opettaa lapselleni luonnon tärkeyden ja ihanuuden. Lenkkipolut alkavat aivan talon vierestä ja vierailemme metsässä aina välillä. Yritän opettaa hänelle erilaisia kasveja ja eläimiä. Meillä ei lapsuudessani ollut mökkiä, kun maalla asuimme. Lapsemme kanssa käymme saaressa mökkeilemässä ja pääsemme siellä ihan luonnon helmaan.

Teknologia on myös kehittynyt huimasti. Tai lapsuudessani sellaista ei pahemmin edes ollut. Jossain vaiheessa meille tuli lankapuhelin, kun olin pieni ja juokseva vesi sekä pesukone. Ollut kyllä aikamoista äidilläni monen lapsen kanssa ennen juoksevaa vettä.

Isäni oli ensimmäisiä, kun hankki kannettavan puhelimen (tärkeä hänen työssään). Muistan miten hieno se oli ja kallis. Ja se painoi paljon. Tietokoneen sain, kun menin lukioon. Seiskaluokalla oli ATK-kurssi, jossa harjoiteltiin mm. tietokoneen avaamista ja sulkemista. Voi miten vaikeaa se olikaan :)

Muistan miten hienoa oli, kun TV:stä näkyi kolmas kanava MTV3. Sieltä tuli viikonloppu aamuisin paljon lastenohjelmia. Nykyään lastenohjelmia tuntuu tulevan paljon ja niitä näkee helposti esim. Netflixistä. Meillä oli vain jotain lastenvideoita ja joitain ohjelmia nauhoitettiin.

Nykyajan lapsilla taitaa olla oma puhelin jo ekalla luokalla. Saa nähdä koska meidän pojalle sellainen tulee. Kyllähän se varmasti vanhempien mieltä helpottaa, kun saa yhteyden lapseen. Meillä, kun koulumatka voisi venyä pariinkin tuntiin, jos pysähtyttiin vähän leikkimään. Kävelymatkaa oli vajaat 3km ala-asteelle. Meillä ei ole vielä tietoa mihin kouluun poikamme laitetaan tai missä siinä vaiheessa asumme.

Itse en ole koskaan nähnyt isovanhempiani, kun he ovat sen verran nuorena kuolleet. Onneksi lapsellani on kolme ihaa isovanhempaa elossa. Ihanaa, kun on paljon rakastavia ihmisiä lähellä.

Toivon, että lapseni lapsuus olisi mahdollisimman ihana (niin kuin varmasti jokainen vanhempi).

Tärkeintä varmasti on, että on rakastavia ja huolehtivia ihmisiä ympärillä.