Kun lapsi ei suo omaa aikaa

Mukava ilta isännän kanssa ei tällä kertaa mennyt niin kuin Strömsössä. Meidän oli tarkoitus saada vähän kahden keskistä aikaa kulttuurin parissa rentoutuen. Olin pyytänyt äitiäni meille vahtimaan taaperoa.

Poikahan on jo lähes vuoden päivät viettänyt dagiksessa hoidossa osa-aikaisesti. Hän tykkää olla siellä ja on tottunut siten myös olemaan erossa minusta. Muutoin hän on pääosin kanssani kaiken muun ajan.

Lyhyen ajan hän on ollut yksin Mummon kanssa mummolassa, kun olen itse käynyt jossain kaupassa tms. Myös mieheni äiti eli Fammo on muutaman kerran poikaa hoitanut, kun meillä on ollut joku pieni meno mieheni kanssa. Kirjoitinkin blogissani alkuvuodesta siitä, kun poika oli ensikertaa yökylässä ilman vanhempiaan. Silloin kaikki meni oikein hyvin.

Nyt tuntuu, että on taas jokin kiintymysvaihe, sillä poika on jo jonkin aikaa ollut tosi kiinni minussa. Ihanaa sinänsä, mutta ei voida oikein isännän kanssa lähteä kahden mihinkään. Kahden keskinen laatuaika edes joskus olisi ihan kivaa. No miten meillä nyt sitten oikein kävi?

Ehdimme siis keskustaan asti ja nautimme lasilliset juomaa Linnateatterissa. Teatteriesityskin alkoi. Todella mielenkiintoinen ja hauska näytelmä tuo Mieletön elokuvan historia. Tai ainakin se noin vartin verran mitä sitä ehdin katsoa. Sitten isäntä näytti kännykkäänsä. Siinä näkyi äitini soittavan. Tiesin, ettei hän ihan turhaan soittelisi. Meillä oli kummallakin kännykät tietysti teatterissa äänettömällä. Äitini olikin pari kertaa mulle ensin soittanut. Miehelläni oli värinähälytys ja hän huomasi puhelun.

No siinä paikallani en kehdannut vastata puhelimeen. Joten yritin hissun kissun (tuntui kyllä jättiläiseltä, jonka korkokengät kopisivat kuin kaviot) mennä teatterin eteistilaan vastaamaan puheluun. Teatterisali oli jo melko täynnä hyvissä ajoin, joten montaa vapaata paikkaa ei enää ollut. Tuolla kun ei ollut lippuun merkittyjä istumapaikkoja. Me istuttiin melko edessä, jossa oli juuri kaksi vapaata vierekkäistä paikkaa. Keskikäytävälle päästäkseni mun piti aina änkeä parin ihmisen ohitse ahtaassa rivissä. Voi miten noloa.

Siellä oli kotona ollut koko ajan tilanne päällä. Taapero huusi suoraa kurkkua välillä mammaa ja välillä pappaa. Eniten mammaa. Äitini yritti kaikin keinoin rauhoitella, mutta taapero ei suostunut kuuntelemaan vaan huusi ja itki koko ajan, lähes paniikin omaisesti. Äitini pelkäsi ettei hän saa pian happea kunnolla, kun poika oli punainen ja sydän tykytti kauheaa vauhtia. Eipä siinä muu auttanut kuin lähteä kotiin.

Ja mikä nolointa, mun piti tietysti mennä takaisin istumapaikalleni viemään miehelleni hänen puhelimensa ja hakea käsilaukkuni. Ja tietysti piti miehelle ilmoittaa tilanne. Sovittiin, että hän jää esityksen katsomaan, kun minua siellä kotona kuitenkin eniten kaivattiin ja saisin läsnäolollani tilanteen nopeasti rauhoittumaan.

Ja sitten piti vielä mennä melkein saman tien samaa reittiä katsomosta pois. Huh, kaikkea kyllä varmasti tapahtuu, mutta vähän noloa se kuitenkin oli. Pahoittelut siis muulle yleisölle, ei ole tapanani häiritä. Ja ennen kaikkea näyttelijöille. Yritin löytää vähän rauhallisemman ajan kohdan liikkeilleni. Puolivälin taukoon oli vähän turhan pitkä matka kuitenkin. Että tällaista tälla kertaa. Luulen, että seuraavaan näytökseen menen ihan yksin. Poika kyllä isän kanssa pärjää kahdestaan hyvin.

Ja eipä meillä muutoinkaan pahemmin ole ongelmia ollut. Luulen, että tällä kertaa oli vähän erilainen liian näkyvä tapa, jolla me lähdettiin kotoa. Yleensä ollaan vain hivuttauduttu pois ilman haleja tai moikkailuja. Niin taidan tehdä myös seuraavalla kerralla. Koska sitten sellainen tuleekaan...

Mieletön elokuvan historia on tehty hyvällä huumorilla, mutta silti mukana on paljon elokuvan historiaa laidasta laitaan. Jospa oppitunnitkin olisivat tällaisia niin ei ainakaan tylsyys iskisi ja jäisi varmasti mieleen asioita. Tuleepa näytelmässä myös hauskasti esille paikallistuntemusta, sillä välillä kerrotaan myös miten Turussa on elokuva-asioita hoidettu.

Tässä lyhyessä ajassa ehdin jo rentoutua ja saada hyvää jumppaa vatsalihaksilleni. Sen verran oli hauskaa juttua niin elokuvaklassikoista kuin siitä ketä on se elokuvan tärkein henkilö.

Tämän kaiken hauskuuden on käsikirjoittanut Mikko Koivusalo. Ohjaajana toimii varmasti monelle tuttu nimi Kalle Lamberg. Näytelmä pyörii kolmen näyttelijän voimin (Miska Kaukonen, Valtteri Roiha ja Linda Wiklund), jotka tekevät upean suorituksen tällä pienellä elokuvan maratonilla.

Jos hauskuutta kaipaa niin ehdottomasti kannattaa suunnata Linnateatteriin katsomaan Mieletön elokuvan historia.

 Kohtaus näytelmästä Elokuvan mieletön historia. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Eipä mennyt se vanhempien yhteinen ilta ihan niin kuin Strömsössä. Näitä kuitenkin sattuu ja ei se nyt mua pahemmin haitannut. Tietysti kiva näytelmä olisi ollut mukava katsoa kokonaan. No ainakin isännällä oli ollut hauskaa.

Oletteko te joskus joutuneet lähtemään takaisin lasten luokse jostain tapahtumasta?