Noloa epäonnea

Lupasin jo aiemmin kertoa teille mun sunnuntai-illan epäonnesta. Oltiin juuri oltu Paraisilla kivoissa kastajaisissa. Kotiin tullessa käytiin isossa kaupassa ja kassoilla olevat hälytykset alkoivat soida mun työntäessä poikaa ostoskärryissä niiden ohi. Ensin pelästyin ettei kärryyn ole jäänyt mitään. Ei ollut! Sitten mieleeni tuli, että poika on saanut jotain käteensä hyllyiltä. Ei ollut! Kassaneiti kyseli jos minulla on jokin uusi vaate päällä. Piti ihan katsoa alas päin, että mitäs mulla nyt olikaan päällä. Tajusin, että valkoiset housuni olivat uudet. Myöskään päälläni olevia korkokenkiä en ole tainnut kaupassa aikaisemmin käyttää.

Yritin siinä tyynesti vain pakkailla ostoksia, mutta varmaan olin yhtä punainen kuin juhlissa ollut mansikka kermakakun päällä. Varsinkin sen jälkeen, kun pakkailin tavaroita ja myös viereisen kassan portti alkoi hälyttää. Pahempi rosvo olisi jo kauas pötkinyt, sillä sain vielä odotella tovin ennen kuin vartija tuli paikalle (jonka kassaneiti oli sanonut tulevan tarkistamaan tilanteen). Onneksi mulla ei nyt ollut kiire minnekään. Vartija vain kysäisi oliko mulla jotain uusia vaatteita päällä ja sanoi, että kannattaa kotona ne tarkistaa. Housuista löytyikin pesulapun vierestä erillinen lappu, jossa oli hälytystarra sisällä. Leikkasin sen heti pois tai muuten olisin tällaisena "dementikkona" taas seuraavalla kerralla kaupassa ollut samassa tilanteessa. No thanks!

Sitten päästiin jatkamaan matkaa kotia kohti. Ulkona oli lunta muttei kovin liukasta. Olen nuoresta pitäen tottunut kävelemään korkeillakin koroilla, joten kävely juhlissa olleilla korkeilla koroilla sujui hyvin. Kerrostalon eteiseen päästyämme tuttuun tapaan pyyhin jalkani mattoon. Kannoin Staffania sylissäni. Olin ihan hissin edessä, kun yhtäkkiä olin ilmassa. Tajusin vain pitää pojasta kovin kiinni ja varoa ettei hänelle satu mitään. Aulan lattialla oli sulanutta lunta, johon liukastuin. Jalkani jäi vähän pahasti, joten jouduin pitämään sitä KKK-asennossa asuntoon selvittyämme. Jalkaa vielä vähän aristaa, mutta eiköhän se tuosta parane nopeasti.

Onneksi uusi viikko on alkanut paremmin. Muumifanina sain mieheltä uuden muumimukin naistenpäivälahjaksi. Osasin kyllä odottaa muumimukia, sillä mies kysäisi aiemmin mitä haluaisin naistenpäivälahjaksi. Sitä en vielä tiennyt minkä mukin mulle ostaa. Sieltä tuli uutuus muki, joka hempeän lilalla värisävyllään sopii teemaan. Näin ainikin mieheni asian ilmaisi. Suklaan ystävänä sain myös suklaata. Näin pääsiäisen alla tietysti kovin kaipaamiani töhnämunia. Tai no, nuo Lindorin suklaamunat eivät oikeastaan ole töhnämunia, mutta todella hyvää suklaata kuitenkin. Ovat samalla tavalla pakattu "munakennoon" kuin töhnämunatkin.